Terveysasemapalvelun ostosta tulee luopua
Lauantaina 20. maaliskuuta 2010Oulua vaivannut vaikea pula terveyskeskuslääkäreistä on ohi. Kaikki 65 lääkärinvirkaa on täytetty, ja päteviä hakijoita olisi enemmänkin. Kaupunki on jo luopunut tilapäisistä ja hyvin kalliiksi havaituista keikkalääkäreistä.
Lääkäripulaan vedoten, mutta todellisuudessa yksityistämisinnossaan, kaupunginvaltuusto päätti (15.9.08, §107) ostaa 12 lääkärin ja hoitajan työpanoksen yksityiseltä firmalta. Oman toiminnan parantamisen purevuutta ei haluttu edes kokeilla.
Olin niiden valtuutettujen joukossa, jotka vastustivat ostopalvelua. Näimme lääkäreitä kouluttavan kaupungin lääkäripulan pitkälti itse aiheutetuksi. Tilaaja-tuottajamalliin liittyvän johtamisjärjestelmän muutoksen vuoksi monet lääkärit alkoivat karttaa Oulua. Omilla toimin aiheutettu ongelma voidaan myös korjata omin voimin. Näin on nyt käynytkin muun muassa lääkärien ja hoitajien työnkuvia uudistamalla.
Yksityistämisen vuoksi 21.000 oululaista joutuu hakemaan vieläkin lääkäri- ja hoitajapalvelut yksityiseltä Sepän terveysasemalta keskustasta. Näin asiakkaat pakotetaan matkustamaan pitkiä matkoja keskustaan. Osa Myllyojan ja Tuiran terveysasemapiirin asukkaista matkaa keskustaan, vaikka asuinalueen terveysasema näkyisi kodin ikkunasta. Lisärasitusta tulee, jos potilas tarvitsee laboratoriopalveluja, jotka taas haetaan kaupungin terveysasemalta.
Sopimusta yksityisten terveyspalveluiden ostosta ei ole syytä enää jatkaa nykyisen sopimuskauden umpeuduttua. Jokaisen oululaisen on saatava palvelut lähimmältä kaupungin terveysasemalta. Tämä on koko kaupungin etu. Useat tuoreet selvitykset osoittavat kunnan oman palvelun edullisuuden ja paremman laadun yksityiseen ostopalveluun verrattuna.
